maanantai 19. tammikuuta 2015

Kultakimpaleita

Ihmiset muuttuvat. Minuus vahvistuu, luonne kehittyy ja mielialat vaihtelevat. Yksinkertaisesti me kasvamme ja kehitymme jatkuvasti. Vanhenemme halusimme tai emme. Se on osa elämää ja ajattelen, että oikein hyväkin asia. On mahdollista tehdä muutos. Ei tarvitse koko elinkaarta pysyä samanlaisena. Pystyisikään.

Kun puhutaan ystävyyssuhteesta, haluaisi ihmisissä tapahtuvan muutoksen kuitenkin pysäyttää. Yhden palasen muuttuessa saa ympärillä oleva kokonaisuuskin nimittäin uudenlaisen muodon. Muodon, joka ei lopulta ehkä pysykään enää koossa. Sitä ei tahtoisi uskoa tapahtuvan. Loppuun asti toivoisi ystävyyssuhteiden pysyvän samanlaisina. Ikuisesti. Ja niinhän se onneksi voikin. On kuitenkin vain hyväksyttävä, ettei yksittäinen ihminen tai ihmissuhde ole vakio. Mitä vain voi tapahtua.

Tulisi siis iloita ja yrittää pitää kiinni ystävistä, joita nyt on. Muistaa joka päivä, että he ovat aarteita elämässäsi. Todellisia kultakimpaleita, joiden arvo ei ole rahalla mitattavissa.

neule kirppis (monki) / farkut dr denim / hattu seppälä / kengät kookenkä

8 kommenttia :

  1. Nää sanat osui ja uppos ainakin mulle. Salvaa haavoihin. :') haavoihin, joita tulee kaikille ja kaikissa ihmissuhteissa, haavoihin, jotka paranee kyllä varmasti aikanaan, haavoihin, joilla niilläkin on tarkoituksensa. Ihanasti kirjoitettu. :)

    ps. yhtäkkiä huomasin että mulla taitaa olla samat housut xd jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tuli tarpeeseen. Jännää on, kun ei koskaan tiedä, mitä muilla on elämässään menossa. Voimia siis sulle! :--) Ja kiitos paljon Milja kommentista!

      P.s. Haha, taitavat aika yleiset nuo olla! Enkä kyllä ihmettele, loistavat!

      Poista
  2. kuules kultakimpale oot jäätävän kaunis ja tykkään sun tyylistä kirjottaa ja tykkään sun vaatteista ja oot ihana <3_<3 p.s kiitti että oot olemassa, tää blogi on nimittäin niin huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas ihan liian monta ihan liian ihanaa kehua. :--) Voi kiitos sinä kultahippunen siellä! Ihanaa, että olet olemassa!

      Poista
  3. Sinä olet mun elämän suuri kultakimpale. Paitsi tykkään enemmän hopeasta, joten ehkä sitten hopeakimpale. Vaikka se ei sanana niin kivalta kuulostakaan.

    Kauniskin vielä olet. Kuinka masentavaa ;) Ihania, jotenkin erilaisia kuvia ja poseerauksia (heh miten hölmö sana) kuin aiemmin! Toi hieman velmuileva, instastakin löytyvä hymy on mun lemppari!

    Vaikka lähipiirissä on vähän kurjia juttuja ja muutoksia ollutkin niin mua kyllä jaksaa ispiroida se kun sinä se vaan puhkeat kukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin sanoinkuvaamattoman häkeltynyt, onnellinen ja kiitollinen teidän ihastuttavista kommenteista. Sinäkin kultainen ihminen, kiitos valtavati! :--)

      Tällä jaksaakin kukkia ja pitkään! Auringonsäteitä ja iloa myös sun elämään!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Miten kiva kuulla! Kiitos Kiia! :--) Pitääpä siis vain jatkaa hymyilyä entiseen malliin! Paljon pirteämpiä ovat kuvatkin silloin, mielialasta puhumattakaan.

      Poista