Tuhansia poseerauksia

Maisema tuolla, upea kuvauspaikka täällä, täydellisiä asetelmia ja valaistuksia joka puolella. Aivoissani naksahtaa valokuvausvaihde päälle ja silmälasini suodattavat vain kuvauksellista materiaalia. Ne oikein hamuavat sitä. Entä jos tämä vaihe jää päälle? Mitä kun muuta eivät silmäni enää näekään? Vain sommitelmia kameranliipaisua odottavia.

Rakastan valokuvaamista ja kaikkea mitä siihen liittyy. Rakastan kuvailuhetkeä, yhdessäoloa. Pidän mallina olemisesta ja  yhtä paljon kuvaajana toimimisesta. Ihana on tunne jälkeen kuvailujen, kun voi selailla onnistuneita otoksia kamerasta. Muokata niistä mieluisensa. Valita parhaat päältä.

Pitäisi ehkä rauhoittua, osata ajatella muutakin. Ne ovat vain pikseleitä, joiden merkitys voidaan kyseenalaistaa. Kuka tarvitsee tuhansia poseerauksia? Vaan voidaanko kieltää se, mistä ihminen niin kovasti nauttii?

Kesäillan muisto

Muutokset tapahtuvat liian nopeasti. Lämpötila laskee yössä miltein 20 astetta, sää tekee täyskäännöksen takaisin kohti talvea. Mieli ei pysy mukana. Ei tahtoisikaan. Tuttu on turvallinen, ystävät ovat turvallisia. Heistä en päästä irti. Enkä ihanista kesäillan muistoista, naurun helinästä, typeristä vitseistä ja toivosta. Toivosta parempien kelien puolesta. Vaikka mistä me suomalaiset puhuisimme ilman vaihtelevia sääilmiöitä?

Boyfriend jeans

Kaikkia ei aina voi miellyttää. Toisinaan on vain tehtävä se, minkä parhaaksi näkee. Toisinaan on ajateltava vain itseään. Aina löytyy nenän nyrpistäjiä ja pään pudistajia, mutta älä välitä. Täydellisen hyväksynnän hakeminen ja ainoastaan toisten mieliksi toimiminen syö ihmistä. Usko siihen, mitä teet. Unohda muut hetkeksi.

Minä en poikaystävähousuillani tänään muita kuin itseäni miellyttänyt. Ainoa, joka suoran mielipiteensä uskalsi sanoa oli pikkusiskoni: "Onks sun pakko käyttää noita? Näyttää ihan kamalilta!" Loppulisäys huipensi kommentin: "Ei millään pahalla."

Sanokaa te, miellyttävätkö minun boyfriend -farkkuni ja tämä villitys muutoinkin. Ei millään pahalla.

Laumaeläin

Miksi sulkeutua kun voi olla avoin? Miksi kääntää katse pois kun voisi hymyillä? Kuinka usein menenkään sieltä, mistä aita on matalin. En tervehdi puolituttua tai ota minkäänlaista kontaktia vanhaan koulukaveriin, nykyiseenkään. Mitä siinä menettäisin, vaikka niin tekisinkin? En mitään kuten tällä viikolla totesin. Kohtasin kolme ihmistä, vaihdoin muutaman mitättömältäkin tuntuvan sanan ja sain heti paremman mielen. Samoin kävi toiselle osapuolelle. Mitätön teko muuttuikin merkitykselliseksi. Huomaamaton huomatuksi.

Kuka tunnustaa mieluummin istuvansa bussissa yksin tai kävelevänsä pysäkiltä kouluun omissa oloissan? Ainakin yksi käsi nousee ja se on minun. Tämä tulee muuttumaan. Ihmisiä me kaikki olemme. Ihmisiä, jotka on luotu sosiaalisiksi olennoiksi, laumassa eläjiksi.

Lahti

Tällä hetkellä ulkona näyttää varsin erilaiselle. Vihreä on löytänyt taas paikkansa maisemassa ja aurinko paistaa enemmän kuin moneen kuukauteen. Shortsit ja topit kaivetaan kaapeista, mieli kevenee vaatteiden kanssa samaa tahtia. Mistä on merkki se? Kesäloma kuulkaa! Voi, jaksa en odottaa (enkä varsinkaan lukea kokeisiin ennen sitä)!

Kesä kuluu töissä, mutta totta vie kyllä aion tehdä muutakin. Kenties spontaaneja huviretkiä, rullailua ilta-auringossa, piknik prisman katolla, herkkuruokia herkkuseurassa, mökkeilyä sekä sukulaisia sopivassa suhteessa, ystäviä ja ainakin nuo kaksi ihanaa hölmöä! ♥ Tästä tulee hyvä kesä! Sanokaa minun sanoneen.

P.S. Älkää rakkaat pahastuko kuvista. Me ollaan vain typeriä nuoria, tiedättehän.

Junat ja miehet

Lääkäri toteaa vitsaillen: "Nyt on lupa pussata taas." Hah, pussata ketä? Saatetaan olettaa, että tähän ikään mennessä kaikilla on kokemusta. Jokaisella on joku, jonka kädestä pitää kiinni, antaa suukko poskelle. Junien ja miesten perässä ei pidä juosta, koska aina tulee seuraava. Vaan missä viipyy se ensimmäinenkään? Hyvä kysymys. Ei ainakaan näillä kulmilla. Vaikka mistäs sitä tietää, olen saattanut kohdata hänet jo kaupan kassalla, koulun käytävillä. 

Täällä odottaa syli avoin, sydän vailla puoliskoaan. Kyllä se jossain kulkee, tiedän sen. Aina ei vain jaksaisi odottaa.

En ole enää vihainen

Jotain kurjaa tapahtuu. Suupielet eivät vain jaksa kohota ylöspäin, liian helposti vierähtää kyynel poskelle. Elämä näyttää nurjan puolensa, kääntää takin kesken erän. Epäreilua, huudan. Mutta ketä se enää hyödyttää? Menetetty mikä menetetty. Häviö.

Tappio voi kuitenkin osoittauttua voitoksi. Kaikella on tarkoituksensa, niinhän sitä sanotaan ja vaikkei kurjuuden kourissa jaksa uskoa, niin se todella on. Suunnitelma, se ei petä ja jotakin hyvää laskeutuu elämän pelikentälle. Hyvää, joka poiki epäonnesta. Unohda raivoni aiempi. En ole sinulle enää vihainen. Tiesit taas, mikä on parasta minulle.

Suloinen virsi

Koko pienen elämäni ajan. Kaikki nämä vuodet on tietty sävelmä soinut koulun päätöksen johdosta. Kajahtanut ilmoille merkiksi vapauden ja odotuksen täyttymisen. Ilolla ja riemulla on sitä veisattu malttamatta loppuun saakka. Hetkenä, jona ilo on ylimmillään. Mutta kuinka on näkymä tulevaisuuden? Kuuluuko koulun liikuntasalista enää tuttu veisu täynnä muistojen rikkautta? Huonolta näyttää.

Te, jotka vastustatte. Oletteko tulleet ajatelleeksi, miksi pääsiäistä loman muodossa vietämme? Onko joulu keksitty juhlapyhiksi muuten vaan? Kaikki tai ei mitään. Kielletään samassa muukin pyhä ja uskonnollinen, jos se niin pahasta on.

Kevään ihme

Näen pieniä vihreitä hiustupsuja tunkeutuvan läpi harmaan maan. Keltaiset silmät siellä täällä kiiluvat auringonvalossa. Muutamat hampaat leijailevat sinisessä taivaan meressä. Pikkuruisia korvia katselen puiden oksilla. Maan haltija, jokavuotinen ihme on hän, jota me kaikki odotamme. Hän valmistautuu ja näyttäytyy koko loistossaan pian. Lämpö nostaa sen pintaan. Tunteet pintaan. Olen sekaisin niistä. Olen sekaisin valosta. Sisäinen kelloni on sekaisin kirkkaista illoista. Mutta en anna sen haitata. Koska tahdon tarttua käteen kevään ihmeen.

Pelso

Onko huolestuttavaa, jos lähes jokaiseen instagramkuvaan on päätynyt tägäämään #inthefield? Ehkä. Olenko pahemman luokan lande? Voi olla. Pidänkö siitä? Kyllä.

Landelta olen kotoisin, landella on sydämeni. Täällä viihdyn ja tunnen oloni turvalliseksi. Täällä olen kasvanut, tätä tulen toisessa elämäntilanteessa varmasti kaipaamaan. Pellot siis melkein ovat osa minua. Olen juurtunut niiden kanssa yhteen. Löysin itseni vähän aikaa sitten tilanteesta, jossa yritin vakuuttaa harmaankeltaisena hohtavan peltomaiseman kauneutta. Ei herunut ymmärrystä. Onneksi täällä voin tuputtaa peltokauneutta mielin määrin. Voisin melkeimpä muuttaa blogini nimeksi Elsan pellot. Tai Peltoelsa. Elsa pellolla. Pelso.