tiistai 30. syyskuuta 2014

The Team

Perhe on tiimi, se pitää yhtä. Perhe on joukkue, jossa jokaisella on oma korvaamaton paikkansa. Perhe on alku ja tavoite. Se on tuki ja turva. Ystävä ja avunantaja. Taistelutoveri, kuunteleva korva. Aina perheessä ei ole aikaa kohdata toisia silmäpareja ja kodissa kuljetaan oman elämän kiireiden laput silmillä. Yksi köysi kuitenkin löytyy tarpeen niin vaatiessa. Jokainen perheen jäsen tarttuu siihen omilla voimavaroillaan, omana itsenään ja yhdessä päästään eteenpäin. Kuopan pohjalta noustaan ylös joskus jyrkkääkin rinnettä. Köysi kantaa, kädet pitävät kiinni siitä, toisistaan. Perhe on rakkaus, josta en päästä irti koskaan.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Just nyt

...näyttää mun pään sisällä aika identtiseltä kuin kuvien taustalla. Sumuiselta. Sakealta. Olen hieman hukassa: samalla tässä, mutta kuitenkin jossain muualla. Kroppa muistuttaa tämän päiväisestä urakasta kokonaisvaltaisella uupumuksella, minkä luulisi huojentavan ja keventävän mieltä. Jostain syystä eivät aivot kuitenkaan ole pysyneet tahdissa mukana. En tiedosta sitä, että nyt todella on se odotettu hetki. Hetki, jolloin vapaa-ajan punainen lanka lähtee kulkemaan taas kaukana koulukirjojen ulkopuolella. Huokaus. Ehkä paras on nyt vain antautua ja antaa sumulle valta. Huomenna näyttää kaikki taas kirkkaammalta.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Turvapaikkani

Tapaamisia sovitellaan ja suunnitellaan. Kysellään kuukausia ennen, mikä ajankohta sopisi mahdollisimman monelle. Pähkäillään, stressataan, järjestellään ja siltikään ei saada kaikille käymään. Suunnitelmat paisuvat ja ne koko komeudessaan toteutetaan "sitten joskus". Kuitenkin joku tulee kipeäksi eikä pääse paikalle. Kuullostaako tutulta?

Viikonloppuna siunaantui mahdollisuus tehdä historiaa. Ja niin tapahtui.

Yllättäen syntynyt idea laittaa rattaat pyörimään, tekstiviestit lentämään ja jo heti seuraavana iltana täyttyy talo puheen sorinasta, laulusta ja naurusta. Kaikki koolla, kerrankin. Kynttilän liekki lepattaa ja kuvastaa lämpöä tunnelman. Musiikki kaikuu yli pimenevän illan. Rakkaat ystävät ympärillä, rakkauden ympäröimänä - tässä on hyvä olla. Turvapaikka, josta mikään meitä ei voi erottaa.

// Mitäs pidätte uudesta bannerista?

lauantai 20. syyskuuta 2014

Pitävätkö juorut paikkansa

"Näytät tosi kyllästyneeltä tossa kuvasssa. Sori nyt vaan." -pikkuveli

Ihminen uskoo toista, uskoo ystävää, uskoo hyvään. Uskoo sitä, mitä hänelle uskotellaan. On hyväuskoinen. Ei kiellä tai kyseenalaista. Menee muiden mukana, vaikka saattaisikin olla toista mieltä. Kutistaa oman mielipiteen ollakseen tukena, taistellakseen samassa joukkueessa, miellyttääkseen. Entä kuitenkin jos tuputettu informaatio on ollut perätöntä. Entä jos mikään ei sittenkään muuttunut. Kaikki olisikin ollut ennallaan. Juttua voitu jatkaa siitä, mihin se jätettiin. Olisinko päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen, jos olisin ottanutkin itse asiasta selvää? Katsonut, pitävätkö juorut paikkansa. Tehnyt oman ratkaisun.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Äitiys

Kauppaan kiiruhtaa nuori nainen työntäen lastenrattaita ja keräillen ruokatarvikkeita koriinsa. Ympärillä juoksee naperoita kutsuen tätä äidiksi. Hän on tärkein ihminen pienille. Hetken päästä hätkähdän ajatuksiini. Siinä voisin kävellä minä muutaman vuoden päästä. Vaikka jo nyt. Minustakin oikeasti tämän elämän aikana tulee, toivottavasti tulee äiti. Niin se elämä vain kulkee eteenpäin.

Tahdon olla hyvä äiti. Rakastava, hellä ja himpun huoleton. En liian tiukka, mutta silti huolehtivainen. Haluan olla läsnä, jakaa aikaa tärkeimmille. Tahdon kuunnella huolet, puhaltaa pipin pois ja painaa suukon otsalle. Kertoa, ettei ole mitään hätää. Voi, kumpa osaisin olla juuri sellainen äiti, hyvä esikuva. Luoda rakkautta ja rajoja. Enemmän edeltävää.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Miss Glossy 2014

"Rakastan valokuvaamista ja etenkin kameran edessä tunnen olevani vahvoilla. Jo pitkään olen halunnut saada kosketuksen mallin töihin alan ammattilaisten seurassa ja mikä olisikaan parempi mahdollisuus kuin tulla valituksi seuraavaksi Miss Glossyksi. Positiivinen elämänasenne vie eteenpäin - minussa on potentiaalia. Tämä on askel kohti unelmaani."

Kuka leikkiin lähtee, se leikin kestäkööt. Nyt juuri on sellainen olo. Laitoin nimittäin hakemukseni Miss Glossy 2014 kilpailuun. Tiedän tämän olevan aivan huikea mahdollisuus, mutta samaan aikaan tiedän, ettei minulla ole siihen rahkeita ilman teidän apua. Mikäli siis koet olevan oikeutettua, että pääsisin hiusstailistin käsiin sekä kuvauksiin Lontooseen, anna äänesi täällä. Olen jo etukäteen erittäin kiitollinen.

//Ihastuttavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 9. syyskuuta 2014

Syysmieli

Loputkin kesäkuvat tuli viime viikon aikana julkaistua, olo on tyhjentynyt. Vihdoinkin voi siirtyä eteenpäin ja keskittää innostuksen ajatukset uuteen vuodenaikaan. Tätä olen nimittäin salaa jo odottanutkin. Syksy on mielestäni ihana asia. Satoa löytyy ympäriltä yllin kyllin: pihlajanmarjoja ja omenoita, joista jälkimmäisiä oli naapuri laittanut tien varteen jakoon. "Ota omppuja." Eikö olekin herttaista? Pimeä laskeutuu yhä aikaisemmin, mutta se ei haittaa. Vietän nimittäin mielelläni aikaa sisätiloissa. Istuskelen ajatuksissani, viheltelen ja haaveilen. Pikkuhiljaa puhkeava ruska tuo uskomattoman väriloiston maisemaan, tuoksun aamuilmaan kasteen raikastamaan. Hengitän. Kalenterin vähäisestä vapaasta tilasta huolimatta tunnen sisälläni rauhan. Katselen niitylle kohoavaa usvavehoa, jonka takaa nouseva aurinko levittää valon sanomaa. Säteet sinkoilevat siroten läpi sumun. Lumoudun.

//Ruotsin kuuntelu on nyt ohi. Olisin pystynyt parempaan, mutta siitä selvinneenä on hyvä jatkaa matkaa 

lauantai 6. syyskuuta 2014

Valokuvaajan muistilista

1. Valitse mahdollisimman tuulinen päivä ja saat hiuksesi mukavasti lentämään esimerkiksi suoraan kasvojen eteen.
2. Laita huulirasvaa juuri ennen lähtöä, mikä varmistaa hulmuavat kutrisi pysymään paikoillaan - huulillasi.
3. Valokuvaajan lapaset takaavat ehdottoman näppäryyden ja tarkan työtuloksen.
4. Etsi paikka, josta löytyy paljon nokea. Ilmiasu aina kengistä kasvoihin asti saa näin lisää katu-uskottavuutta.
5. Kuvauspaikalle johtava mutainen polku on plussaa. Toimii vaivattomasti myös kohdan 4. korvikkeena.
6. Suoralla auringonpaisteella voi leikitellä helposti. Tuloksena esimerkiksi todella muodikas viirusilmä. Vaihtoehtona hämärtyvä ilta, jossa valoisat valokuvat syntyvät kuin itsestään.
7. Unohda kaikki järkevät poseerausasennot. Spontaanius tuo jännitystä kuviin.
8. Laita päälle juuri se ilme, joka juolahtaa mieleesi. Turha harkitseminen saa kuvasarjan jopa liian huolitellun näköiseksi.
9. Ota koira mukaasi ja yritä pitää se poissa kuvista. Heittele tälle lelua poseerauksen lomassa niin, että lopulta saat sen lentämään viereisen talon katolle.
10. Toivon mukaan kaikki aiemmat kohdat toteutettuasi olet ollut koko ajan yleisellä paikalla ja näin tuottanut sivustaseuraajien päivään suunnatonta hupia.