maanantai 27. lokakuuta 2014

Strasbourg

Linja-auto on kulkenut hyvän matkaa Frankfurtita etelään. Unta tavoitellen ovat kilometrit vilistäneet ohitse ja maisemat vaihtuneet. Silmäni jälleen aukaistuani olen varma sijainnistani. Patonki pilkottaa pyörän etukorista ja vihannekset houkuttelevat torilla ostajaansa. Olen rakkauden Ranskassa. Vanhoja taloja ja pieniä korttelien välissä mutkittelevia kujia. Joki sekä alkusyksyn vehreys. Tässä kaupungissa olisi varmasti riittänyt nähtävää koko viikon ajaksi, mutta tällä kertaa toimii se vain välietappina sekä eksytyksen aiheuttavana päänvaivana. Matka Saksan puolelle taittuu Reinin yli tuossa tuokiossa ja taakse jäänyt baskerien sekä patonkien maa saa odottaa perusteellista tutkijaansa seuraavaan kertaan. 

tiistai 21. lokakuuta 2014

Germany details

Matkakuvat tietokoneella ja niin paljon kerrottavaa. Mistä vain lähteä liikkeelle? Itsekin vielä aivan päästäni pyörällä, epäuskoisuuden olotilassa. Arki alkoi ja Saksa jäi vuorten taa laskevaan aurinkoon. Huokaus. Nytkö se tosiaan on ohi? Tulen niin kovasti ikävöimään. 

Pikkuhiljaa saan varmasti ajatuksien ja kuvatuksien lankakerää purettua auki ja kerittyä jälleen kasaan tänne. Tässä kohtaa jokin apuväline rukista lisäkäsiin voisi olla mukava. Kiire nimittäin meinaa iskeä seuraavan reissun jo kolkuttellessa ovella. Hups. Taisin päästä liikaakin matkailun makuun. Toivottavasti siellä siis ollaan aiheelle vastaanottavaisia!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Hymyä suoraan sydämestä

Mielen valtaa olo varmuuden. Nyt kuljetaan suuntaan oikeaan. Kukaan ei ole mulle sitä kertonut, mutta jostain vain tiedän sen. Kaikki tuntuu niin hyvältä. Pilkettä silmäkulmassa ja hymyä suoraan sydämestä. Aiemmat epävarmuuden sekä vastahakoisuuden möykyt ovat sulaneet pois. Tällä kertaa tunnen oloni valmiimmaksi. Mitä vastaan tuleekaan, en osaa pelätä, sillä Sinä olet minun kanssani. Minä kysyn, Sinä vastaat. Näin tämän kuuluukin mennä. Kuuluuhan?

lauantai 11. lokakuuta 2014

Ironiaa ja inspiroitumista

Work Hard Stay Humble
Don't be a square
Multifaceted
COZY

Vaatteita ja asuja, joista minä inspiroidun. Ja miksi julkaisen tällaisia kuvia? Ehkä vain pitääkseni ironiaa yllä. Viime postaus nimittäin käsitteli sitä, kuinka kritisoin vaatteiden turhaa hamstraamista ja nyt taas lietson sitä. Totta, mutta ehkä pointti ironian sijaan olikin tällä kertaa koota asukokonaisuuksia vaatteista, joita minulta jo  entuudestaan löytyy. Ekologista ja halpaa. Entäs sitten nuo muutamat villatakit, jollaisia en omista? Siis ainakaan vielä omista, mutta ehkäpä tämän syysloman Saksan matkan jälkeen kyllä. Saavutinko juuri virtuaalisen umpikujan? Näköjään. Palaamme siis takaisin ironian sanomaan.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kohtuuton kuluttaja

Mainostaulut vilkkuvat kerjäten kansaa kuluttamaan. Ja ihmisethän menevät lankaan. Ostavat. Kertakäyttävät. Jälleen ostavat jotain uutta, turhaa ja tarpeetonta. Lopulta kaatopaikalle päätyvät lähes käyttämättömät tavarat kasvattaen roskavuoria aina vain kiihtyvällä tahdilla. Jätelautat ajelehtivat pitkin meren selkää. Päätyvät lintuparan ruuaksi. Koituvat kuolemaksi.

Kuluttaminen on kohonnut käsittämättömiin eikä ainakaan blogimaailma juurikaan sitä pyri hidastamaan. Tuotteita ja niiden esittelyjä sinne tänne, joka päivä uusia asuja uusine vaatteineen sekä kertakäyttökulttuuria yllin kyllin. Aivan järjetöntä! Kuka muka tarvitsee sellaisen tavarapaljouden ympärilleen? Mieti, kuinka monta lähes unohdettua tavaraa sinunkin kodistasi löytyy. Täältä ainakin hyvinkin monta. Heräteostohetkellä saattoivat ne tuntua mielihyvää tuottavilta, mutta siihen se jääkin. Median luoma ihanne kulkee pitkälti yli järkevän kuluttamisen rajan, mutta me voimme tehdä toisin. Maapallo ei nimittäin yksinkertaisesti kestä tällaisen tahdin jatkuessa.

Suositaan kierrätystä ja ostetaan uutta vasta todellisen tarpeen edessä. Muutos lähtee pienistä teoista. Muutos lähtee meistä.