sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lapsen mielikuvitus


Elsa käyttää aurinkorasvaa. 
Kilpikonna myös.
Kilpikonna laihduttaa ja pulskistuu, 
mutta vaihtelu on mukavaa!

Aurinko armas,
näytä varvas! 
Haiseepas se pahalle,
niinkuin saha vahalle.

Sunnuntaihin muutama piristävä tekstinäyte, jotka ovat peräisin juuri kirjoittamaan oppineen Elsa-ekaluokkalaisen päiväkirjasta suoraan kymmenen vuoden takaa. Runosuoni on näköjään sykkinyt pienestä pitäen. Heh. Tippa linssissä hihitellen näitä nyt hieman aikuisemman silmin muutama päivä sitten lueskelin. Voi mitä aarteita! Vaikea kuvitella, että ihan oikeasti olen tuollaisia sepustuksia tehnyt. Mitähän kaikkia ajatuksia noihinkin pätkiin oikein sisältyy? Lapsen mielikuvitus se vain on käsittämätön asia.

torstai 27. marraskuuta 2014

Finally

Joskus suunnitelmat vain kariutuvat aivan mitättömiltä tuntuvista syistä. Fiilis on epäreilu. Taaskaan ei homma sujunut siten, miten olisi paras ollut. Siten, miten minusta olisi paras ollut.

Näkökenttä on lyhyt. Siltä seisomalta nimittäin harvoin huomaa, mitä hyvää tuleekaan tilalle. Mahdollisuus saatetaan antaa johonkin aivan muuhun ja alkuperäisestä poikkeavaan. Voivatpa lopulta huomaamatta ne kolhuja kokeneetkin suunnitelmat päästä käytäntöön. Lopputulos miellyttää.

Elävä esimerkki tapahtui viime lauantaina, kun viimeinkin haasteista huolimatta tapasin Saran yhteisten kuvailujen merkeissä. Ja mukavaahan meillä oli, kuten arvata saattoi. Odotus palkittiin ja aikaisemmat kariutumiset olivat muisto vain. Tästä jäi hyvä mieli. 

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

MNF 2014

Lueskelen tässä viime vuoden Maatis postaustani ja yritän saada ajatuksia kasaan. Huikeaahan se oli tänäkin vuonna. Sanomattakin selvää. On fiilistä ja ystäviä, rytmiä sekä liekkitehosteita. Tanssia rakkauden ehtymättömässä vesiputouksessa ja mahdollisuus olla siinä hetkessä unohtaen kaiken muun. Samaan aikaan on kuitenkin niin paljon ajateltavaa. Tänä vuonna erityisen paljon minua puhutteli Timon stoori.

Usein kysymme miksi. Miksi juuri minä? Miksi juuri minun pitää kärsiä? Miksi tuossa perheessä joudutaan kokemaan niin paljon surua? Miksi elämä ei kohtele kaikkia tasapuolisesti? Totuus on kuitenkin se, ettei meillä ole kykyä ymmärtää koko totuutta. Kaiken näkemämme yläpuolla on nimittäin suunnitelma, joka kantaa ja vie meitä eteenpäin.

Varmasti kysyivät Timon läheiset tämän menehtymiselle satoja kartoja syitä. Oi Isä, miksi sallit sen tapahtua. Miksi niin nuorena? Eipä varmasti osattu kuvitellakaan, mitä siitä poikisi. Timon elämä oli osa suurempaa suunnitelmaa. Yksi ihminen kuoli, jotta meillä olisi mahdollisuus kokea yhteenkuuluvuutta, elävän Jumalan läsnäoloa ja juhlia tätä kirkkautta. Kokoontua yhteen ja ylistää. Mitä olemme me kyseenalaistamaan. Voimme vain olla niin kiitollisia suunnitelmalle, jossa kaikella on tarkoituksensa.

torstai 13. marraskuuta 2014

Onnea on

Pidemmälle talven siimekseen laskeuduttaessa tuntuu stressi aina vain kasaantuvan. Hommia riittää koulun parissa ja to do -listat sen kuin pitävät pituutensa kaikesta ahkeroinnista huolimatta. Rajoitetut tunnit vuorokauden valuvat hiekkana sormien väleistä. Uuvuttaa.

Tällaisena aikana pyrkii poimimaan positiiviset asiat arjesta, vaalimaan niitä ja palauttamaan mieleen silloin, kun tekeminen maistuu puulta. Onnen asioita, niitä kyllä kaiken hulinan ja huiskeenkin keskellä lymyilee. Täytyy vain hieman nähdä vaivaa kaivellakseen ne esille.

♥ Onnea on rauhalliset aamutoimet kera mieleisen smoothien ja musiikin.
♥ Onnea on inspiroitua ja mielikuvitusmatkata omia sekä muiden kuvia selaamalla. Irtautua todellisuuden kiireistä aivan toisaalle ja ammentaa sieltä löytämäänsä energiaa tähän hetkeen. Kunhan siis vain muistaa palautta retkiltään jalkansa takaisin maan pinnalle.
♥ Onnea on heittää edellisen jakson kirjat pois näkyvistä. Todeta, että näistäkin selvisin.
♥ Onnea on saada kuin tilauksesta suklaalevykuljetus suoraan käteen. Valkosuklaata mansikalla. Kiitos isi!
♥ Onnea on ihanat ihmiset ympärillä. Aikaa perheen kanssa, kavereita ja tyttöjenilta. Mihinkään en vaihtaisi.
♥ Onnea on avata käyttöön uusi ripsiväri vanhan ja kuivaneen tilalle.
♥ Onnea on nostaa kynttelikkö jälleen ikkunalle luomaan valoa synkkiin iltoihin. Sävyltään juuri se lämmin, aito ja alkuperäinen. Jouluvalorakkautta.
♥ Onnea on vanhan valjastaminen uuteen käyttöön.
♥ Onnea on tehdä suunnitelmia ja todeta, miten upeita juttuja tulevaisuudessa odottaa. Tapahtuu juuri nyt.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Lämmön syleily

Mereltä puhkuva jäinen tuuli pureutuu luihin ja ytimiin. Paleltaa. Nuttua koetan kohentaa ja pääni huiviin painaa, mutta mikään ei anna tarpeeksi suojaa. Että onkin kylmä, ajattelen. Minulla on kuitenkin koti. Lämmin paikka, jonne paeta pakkaselta. Jossa on mahdollisuus sulkea ovi kolkolta maailmalta ja painautua syleilyyn lämmön turvallisen. Saan hypätä vällyjen väliin glögimuki kädessäni ja vain nauttia olostani. Kynttilän liekki lepattaa. Tässä on hyvä olla.

Mitä jos koti ei olisikaan lämmin suoja? Mitä jos koleus sekä kolkkous olisi seurana ja seiniä koristaisi trendikäs harmaa betoni? Ikkunan paikalla olisi vain aukko ilman lasia ja näin tekisi erilliset tuuletusluukut täysin turhiksi. Ilmanvaihto näet toimisi täysin ilman päänvaivaa sillä erolla, ettei sitä koskaan saisi vaimennettua. Tähtitaivasta voisi katsella luonnon muovaamasta kattoikkunasta ja ovi narisisi tervehdyksen. Pieni puunkalikka toimisi takassa tulen tanssilattiana puukorin ammottaessa tyhjyyttään. Kuinka hyiseltä se tuntuisikaan? En haluaisi edes kuvitella, mutta tosiasiassa tällainen tilanne on turhan tavallinen. Ei tarvitse mennä kuin lätäkön toiselle puolen ja se on miltein toistuvaa. Vaikka kuinka haluaisin, en kaikkea voi valita tai muuttaa. Kiitollisuuteen meillä on kuitenkin aina mahdollisuus. Sitä mietin tänään kääriytyessäni peittoni lämpimään syleilyyn. Mietitkö sinä?