perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kun olin pieni

Muistatko, kun leikimme lähimetsän purolla? Uskoin todella siellä asuvaan taikahelmisimpukkaan. Uitimme kaarnapaloja kilpaa. Patosimme vettä niin, että se tulvi lopulta ylitse. Muistatko?

Muistatko, kun jokaisen kuusen sisällä oli pienen tontun mökki? Siellä oli kokonainen tonttujen kylä lääkäreineen ja opettajineen. Koputtelimme puiden runkoja ja juttelimme kääpiöystävillemme. Muistatko?

Muistatko, kun olimme salapoliiseja? Kirjoitimme koodikieltä raporttivihkoihin ja pidimme salaisia kerhokokoontumisia. Meillä molemmilla oli omat salapoliisikösikirjat ja suurennuslasit. Vakoilimme lumimajoista. Muistatko?

Silloin, kun kesäloma tuntui ikuisuudelta. Kun yläasteelaiset olivat aikuisuuden perikiva. Kun maailman suurin vääryys oli joutua sanomaan ei yökyläkutsulle. Kun olimme niin viattomia ja aitoja. Niin eläväisiä ja täynnä elämää. Muistatko?

// Jostain syystä luonnoksiin jääneet kuvat loppukesältä. Miten aika rientääkin.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Matkalla

neulepusero kirppis / hame omatekemä / hattu seppälä / kengät vans

Syödessäni oikeastaan mitä tahansa, on viimeisimmäksi suupalaksi jätettävä maittavin mahdollinen osa. Leivästä keskusta. Salaatista sattumat. Parhaat päältä. Vain sitten nautinto voi olla onnistunut, täydellinen.

Joskus siihen tulee tähdättyä liikaa, eikä edes huomaa, mitä ensimmäisen ja viimeisen haarukallisen välissä on suuhunsa laittanut. Viimeisenkin muisto liian nopeasti karkaa. Tyhjä olo.

Eikö se melko usein mene niin elämässäkin. Tähdätään vain päämäärään ja askeleet sinne käyvät laput silmillä. Ainoastaan lopputulema ratkaisee. Kuinka monta mahtavaa elämystä tai ihanaa makua jääkään silloin kokematta? Liian monta hukattavaksi.

Nauttia hetkestä. Tehdä jo itse matkasta nauttimisen arvoinen.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ohi on

Kirjoitussalista keskiviikkona viimeisen kerran poistuessa ei sitä vielä osannut ymmärtää, vaikka kotona vastassa oli jopa ruusuja onnitteluineen. Ei ymmärrä täysin edes näin muutaman vuorokauden jälkeenkään. Sitä, että seuraavana aamuna saa herätä, milloin huvittaa ja vaeltaa vaikka koko päivän yöpukusillaan. Olla, tulla ja mennä, miten lystää. Ei kiirettä. Ei pakotteita. Mikään pieninkään piikki omassatunnossa ei enää käske lukemaan.

Ja se vapaus. Kun voi levittää kädet purjeiksi halkomaan tuulta uusien haasteiden. Kurottautua laskevaan aurinkoon ja henkäistä keuhkojen täydeltä kevätilmaa. Tänään on helppo hymyillä, antaa naurun hersyä. Tanssia pienet onnentanssit ja vielä perään parit piruetit. Takakireys jäänyt musteena paperille pudottaen taakat työn tuomat. Päämäärä saavutettu. Olo sekä mieli kevenee. Ehkä sen pikkuhiljaa ymmärrän - lukio on totaalisen ohi.

// Onnea kaikille kanssakirjoittajille! Me tosiaan selvittiin siitä. Ja voimarutistus niille, joilla koe on vielä edessä! Pian se on ohi.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Aika kukkia

ruutupaita seppälä / paita kirppis / pipo new yorker / kassi lainassa äitiltä / farkut dr denim

Olen siemen. Suljettuna lukittujen ovien taakse. Kaipaan ulos. Kaipaan valoa, aurinkoa. Kaipaan maaperän, johon voin juurtua. Jossain muualla. Kaipaan ravinteikkaan kasvualustan ja tilaa hengittää. Sisälläni on tarve kurottaa korkeammalle. Kasvattaa vartta, jotta näkisin kauemmas. Haluan kukkia ja loistaa. Haluan hymyillä kaikilla sateenkaaren väreillä. Olen nuppu, mutten tiedä minkälainen kukka minusta on tulossa. Mitä varten? Miksi? Sisälläni on jo käsittämättömän suuri tarve tietää. Nähdä, missä on minun paikkani puutarhassa. Kokea jotain uutta. Tuntea. Sisälläni on tarve tietää enemmän.

Tukahdun pian, jos ikkuna pysyy suljettuna. Ei mikään nuppu säily ikuisesti. Kaipaan ulos vapauteen.

// Unohdetut kuvat Tampereen reissulta. Tuskin tarvitsee mainita, miten kiehtova olikaan kuvauspaikka. Ihan mieletön!

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kosketus

mekko bikbok / farkkupaita kirppis / koru made by me

Iso ihmisrypäs yhdessä parkkipaikalla seisoskelemassa. On aika mennä kotiin ja hyvästeiksi kiertää keskuudessamme järjestelmällisyytensä menettänyt halirinki. "Miksi ihmeessä me tehdään näin?" kuuluu jonkun suusta. Niin, miksi ihmeessä? Näyttää hupsulta ja jossain vaiheessa alkaa jopa itsestäkin siltä tuntua. Toivottaa siinä nyt jokaiselle erikseen kauniit unet samalla kädet toisen ympärille kietoen. Hölmöä.

Myöhemmin palasin vielä ajattelemasn asiaa. Kosketus. Miten kyseinen ele voikaan tuntua niin hyvältä? Oli kyseessä sitten silitys, halaus tai vain käden laskeminen olkapäälle. Pieninkin hipaisu voi olla juuri se, mitä ihminen sisimmässään kaipaa. Huolet viemään mennessään, lämmön tuomaan tilalle. Rakkauden. Isoin ja varttuneinkin lapsi tarvitsee osakseen läheisyyttä. Kyynel vierähtää poskelle - tässä on niin ihana ja turvallinen olla.

Ei ehkä ollenkaan niin hölmöä.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Miellyttävä melankolia

paita james (alemakasiini) / neule h&m + diy / kassi äitin / kengät converse

Sävel, muistikuva tai yksittäinen ajatus voi viedä mielen ajassa taaksepäin. Matkalle muistojen maailmaan. Matkalle melankolian. Kaipaus kaappaa voimakkaan aallon tavoin mukaansa ja vie syvälle menneisyden tunteisiin. Muistuttaa tapahtuneista. Niistä, jotka talteen ovat tallentuneet. Tärkeimmistä. Niin paljon iloa ja onnea. Välistä kyyneliä epätoivon ja surun. Niitä kaikkia ihmisyyden värejä, oman tarinani värejä, ihmetellessä nousee hyväntuulinen surullisuus pintaan. Koettuna kaunista, kivikkoa, myötä- ja vastamäkeä. Kaikki takanapäin. Sinne hetkeksi voi laskeutua muistelemaan, haikailemaan, mutta ei historia ole elämisen paikka. Palaaminen takaisin tähän hetkeen. Tähän, jossa nyt niin tiukasti elän ja jossa juuri nyt en osaisi olla onnellisempi.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Vanha ja shoppailusta vieraantunut

radiokirppis 4€

radiokirppis 20€

radiokirppis 4€

pelastusarmeijan kirppis 4€

Joitakin vuosia sitten kaupungilla kiertely oli parasta ajan vietettä. Sitä jaksoi koluta samat kaupat moneen kertaan, sovittaa ja mallailla. Kävellä jalat puhki ketjuliikkeestä toiseen. Jopa kahdeksan tunnin maratonishoppailu ei ollut liian iso pala purtavaksi.

Enää tällainen ei jaksa ollenkaan samalla tavalla inostaa. Enää ei viitsi. Kaupungille lähtiessä ovat mielessä henkkamaukkoja mieluummin kirpputorien kasarilöydöt sekä täsmäiskut pakollisten tarvehankintojen perässä. Niin ja tietysti se, mitä ja missä syödään.

Kai nyt täytyy viimeistään myöntää tulleensa vanhaksi. Innoissaan kahvikupista ja kirpputoreista. Tähänkö on tultu.

Mutta ei se välttämättä ole huono asia. Ei ollenkaan. Minun silmissäni kirpputorit nimittäin kulkevat käsi kädessä ekologisuuden sekä eettisyyden kanssa. Tähän letkaan kurottaa omakin käteni - vanha, mukavuudenhaluinen ja perinteisestä shoppailusta vieraantunut käteni.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Riemupelle

Olenkohan liian positiivinen? Hypetänkö turhan paljon? Missä vaiheessa yltiöiloisiin postauksiini kyllästytään ja saan riemupellen maineen? Tällaisia kysymyksiä olen mielessäni viimeaikoina pyöritellyt. Pohtinut, saako onnellisuuden julkinen jakaminen suomalaisen perusluonteen näkemään punaista. Kuten eräällä nettipalstalla oli kokonainen keskustelu avattu iloisten ihmisten ärsyttävyyden päivittelylle. "Koska sellainen kunnon ihminen on, ei hukkaa aikaansa tyhjännauramiseen."

Se, että elämässäni on paljon asioita, jotka ovat hyvin, ei kuitenkaan ole keneltäkään pois. Tai ei ainakaan pitäisi olla. Ja totuus on tämä: Nautin nauramisesta ja hymyilen huomattavasti murjottamista mieluummin, vaikkei päivä paras mahdollinen olisikaan. Onhan minullakin tietysti heikot hetkeni, mutta juuri ne useammin jäävät blogin ulkopuolelle. Julki pääsevät parhaat palat, jotka kuitenkin aidosti heijastuvat todellisuudesta. Vaikka yrittäisinkin rajoittaa positiivisten sanojen viljelyä, on aina niiden takana iloinen ihminen, joka pyrkii näkemään valoa ja toivoa. Miksi siis suodattaisin fiiliksiäni tänne niitä rustaillessani?

Olen kunnon ihminen tai en. Ainakin minulla on mukavaa.

// Mitä pidätte kuvien haalean utuisesta värimaailasta? Käytössä kotikonsti valokuvaukseen: teippaa ympäri objektiivia tulppaanin terälehtiä linssiä peittämään ja anna kameran laulaa.