Leppoisia syyspäiviä

Olenko koskaan aiemmin istunut puiston penkille tai puron varrelle? Levollisesti. Ehkä lukemaan. Ehkä syömään matkan varrelta ostamaani lounasta. Ehkä vain kuuntelemaan kellertävien lehtien rapinaa, veden solinaa, hiljaisuutta. Katselemaan lasten haravointileikkiä. Keräämään talteen auringon viimeisiä kesäsäteitä. Nauttimaan.

Olenko koskaan ollut näin kiireetön? Kaikessa rauhassa vain antanut pyörien rullata eteenpäin. Mennyt minne tuuli kuljettaa. Tutkinut ympäristöä kuin utelias pieni ihminen.

En varmastikaan. Ja siksi aioinkin ottaa kaiken mahdollisen ilon irti näistä leppoisista syyspäivistä niin kauan kuin niitä riittää. Tunnen väliaikaisuuden. Tunnen muutoksen. Pian viimeinenkin lehti maahan leijailee.