keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Säästöliekillä

poolo kirppis / neule by me / farkut dr denim / kengät vagabond

Huomaan säästeleväni. Pihtailevani lempivaatteideni käyttöä - ei tämä tilaisuus ole tarpeeksi hyvä tälle asulle. Huomaan siirtäväni suunnitelmien toteutusta myöhemmäksi ja hokevani sanoja: sitten joskus. Huomaan ajattelevani, ettei juuri nyt ole hyvä hetki hoitaa asioita pois päiväjärjestyksestä. Huomaan odottavani parempia tilaisuuksia.

Ja parempaa tilaisuutta ei koskaan tule.

Koska kaikki on tässä hetkessä. Juuri nyt on hyvä aika tehdä asioita. Laittaa likoon ja antaa itsensä kokonaan. Vain silloin voin saavuttaa jotain. Päästä tavoitteisiin. Olla ylpeä itsestäni. Vain silloin voin sanoa todella eläneeni.

// Kuvat ovat monen viikon takaisia ja maisema on muuttunut kauniista ruskan väreistä lumen peittämään maahan.  Joulun aika, oletko se sinä todella, joka olet saapumassa?

torstai 12. marraskuuta 2015

Jaksa vain





Jalat kuljettavat eteenpäin. Askel askeleelta. Eiväthän edes tiedä, minne matkaavat. Silti taivaltavat varmoina pitkin kapeaa polkua. Jyrkkä on pudotus reunan tuolla puolen. Koko ajan vaikuttava vaara. Järki sanoo, kompastua, kaatua tai pudota voin millä hetkellä hyvänsä. Tässä ei ole mitään järkeä. Huipulle on liian pitkä matka. Käänny takaisin.

Silti vain jatkan kulkuani. Pelotta. Koska tunnen koko sydämessäni tämän olevan oikea tie. Vaikka silmät laittaisin kiinni, ei mielestäni yksi ajatus pääse karkaamaan. Vaikka miten kapeaksi tie kävisikin. Vaikka kuinka hukkaan sillä joutuisinkin. Koko ajan luotan. En ole tälle matkalle vahingossa päätynyt. Jaksa vain uskoa. Jaksa vain.

Ja lopulta kaikki on sen arvoista.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kun olin itsenäinen

Lämmin halaus. Jälleennäkeminen. Tunne joukkoon kuulumisesta. Kaunis kaipaus. Aidosta ilosta pulppuava nauru. Kohtaaminen. Ystävällinen yllätys. Taidetta ja jotain sievää.

Tällaiset asiat tekivät viimeisimmän viikonloppuni. Ne tekivät siitä hyvän. Erilaisen kuin alunperin suunnittelin. Paremman. Jos nimittäin en olisi päättänyt tehdä omia ratkaisuja. Jos olisin vain odottanut, myötäillyt ja tanssinut muiden tahdissa, olisi suurin osa tunteista, hetkistä ja kohtaamisista jäänyt kokematta. Se olisi ollut ajan sekä itseni tuhlausta. Ei ole helppoa olla itsenäinen ja kulkea omia reittejään. Kieltäytyä kutsusta. Hypätä tuntemattomalle maaperälle. Olla rohkea. Avoin. Nyt kuitenkin päätin tehdä niin. Päätin ja olen hyvällä mielellä.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Valo sisällä

flanu kirppis / mekko bikbok / kengät converse

Joskus olen alakuloinen. Harmaaseen huntuun kääritty. Hiipuva nuotio. Kaiken pitäisi olla hyvin. Pitäisi. Sisällä tuntuu aivan toiselta. Mietin, mikä on vialla. Ikään kuin sielustani jotain puuttuisi. 

Olenkohan unohtanut, kuinka ollaan onnellinen?

Pienet asiat. Muista iloita niistä, hoen itselleni. Pukeudu kivasti. Hymyile peilikuvalle ja ole ylpeä siitä. Hengitä raitista ulkoilmaa ja kokeile jotain uutta. Hassuttele. Kiipeä korkealle ihastelemaan maisemia. Älä unohda olla avoin ja ihmetellä. Suuntaa katseesi eteenpäin. Aina eteenpäin. Vaikeamman hetken yli jaksaa, kun on jotain, mitä odottaa. Luo siis suunnitelmia. Mukavia, inspiroivia. Innostu uudelleen ja uudelleen. Tee asioita, joista nautit. Tee olisi mukavaksi.

Ethän koskaan päästä liekkiä sammumaan. Anna sen loistaa kirkkaasti. Ethän koskaan unohda, kuka olet.