Aamun taikaa

Smoothie

✖️ 1/2 cup coconut milk 

✖️ 1/2 cup chickpeas

✖️ 2 small bananas

✖️ 1 cup frozen berries

Rakastan aamuja. Kun heti sängystä noustessani laitan aamuisen soittolistan pyörimään. Sälekaihtimien raosta pilkottaa pala sinistä taivasta. Kohotan käteni kohti kattoa venyttäen kropan pitkäksi. Vedän syvään henkeä ja päästän ulos hyväntuulisen huokauksen. Uusi päivä. Uusi mahdollisuus. 

Rakastan aamujoogaa. Liike lämmittää jäsenet karistaen loputkin unen rippeet pois harteilta. Jooga innostaa leikkiin. Laittaa joka kerta kokeilemaan jotain uutta. Kokeilemaan, mihin oma keho tänään pystyy. Joskus saattaa löytää itsensä kumossa lattialla, mutta ylös vain. Aina on uusi mahdollisuus.

Rakastan hitaasti nautittua myöhäistä aamupalaa. Yksinolon rauhaa. Kiireettömyyttä. Vielä yhtä maapähkinävoileipää. Vain koska tekee mieli. Vain koska minä voin. 

Se on sitä aamun taikaa. Ne on niitä pieniä asioita.

Let the borders disappear

Havahduin. Kamera kädessä kuten kyllä sen edessäkin suosin aina tuttua ja kohtalaiseksi havaittua. Jälki ok, sellainen kuin ehkä kuvittelinkin. Kuitenkin, miten usein parhaat otokset ovat niitä puoli vahinkoja tilannekuvia. Niitä, joissa horisontti ei välttämättä ole vatupassin mukaisesti täydellisen suorassa tai poseeraus tarkkaan harkittu. Sellaisia haluan. Haluan eläviä kuvia. Haluan aitoutta.

Helpommin sanottu kuin tehty. Paina liipaisinta juuri silloin kuin vähiten yrität ottaa kuvaa. Mutta johan on haaste. Haaste, jonka myötä tahdon oppia lisää. Kehittyä. Tästä keväästä ja kesästä toivon valokuvausrikasta aikaa.

Älä siis enää arastele kameran kanssa. Anna mennä. Kokeile rohkeasti uusia kuvakulmia. Ota askel liian lähelle. Leikittele valolla. Unohda säännöt, kaavat ja mukavuusalueet. Tutut poseeraukset. Inspiroidu. Anna ideoiden kuplia ylitse. Heittäydy hillitystä villiksi. Nehän ovat vain valokuvia.

Kevät tuulella

Tyttö kuvissa on onnellinen juuri lomalaitumille astunut, vapaa ja villi sielu. Valkolakin ja avoimen tulevaisuuden kiilto silmissään. Varman epävarma. Luuli tuntevansa itsensä. Luuli tietävänsä. Tyttö, joka oli vasta laittamassa koko tähän asti tukevassa pinossa seissyttä pakkaa sekaisin. Suunnittelemassa. Vasta totuttelemassa ajatukseen elämästä maapallon toisella puolella. Muka realistisesti, muka ilman vaaleanpunaista tomukerrosta. Yritti uskotella ymmärtävänsä, mihin on menossa.

Niin paljon on muuttunut. Kipua, kasvua. Hankaluuksia ja onnistumisia. Ei ole helppoa tunnistaa itseään tarkalleen vuoden takaisista kuvista. Nuo silmät nyt enemmän nähneet. Kädet kovemmalle koetukselle joutuneet. Silti pohjimmiltaan sama pikkukaupungin tyttö. Utelias ja uskalias. Samat converset jalassaan. Kangas reissussa rispaantunut.

Tuuli sekoittaa hiukset. Tuuli, joka on erilainen. Ei talvisen hyinen vaan lämmin. Uusi. Tunnen kevään. Tunnen asfaltin menopelini renkaiden alla. Levitän kädet sivuille ja hengitän. Antaa hyvän olon levitä. Enkai edelleenkään tarkalleen tiedä, mihin olen matkalla. Mutta ehkä juurikin se on parasta. Juuri tässä.

CHICAGO

Ihan muutamassakin päivässä voi nähdä käsittämättömän paljon. Viime viikonloppuna hyppäsin paria päivää aikaisemmin pälkähtäneen idean seurauksena bussiin ja lähdin valloittamaan Chicagoa. Tykästyin kaupunkiin, ihmisiin ja varsinkin vähän sivummalla sijaitseviin hipsteri naapurustoihin. Huippuhetkiä olivat ehdottomasti ihan vain paikasta toiseen kävely ja paikkojen ihastelu, sievät kirpputorit, ravintolat ja taidegalleriat, skydeckin näköala, hauskat sattumukset sekä se, kun ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen sai puhua suomea jonkun kanssa kasvotusten. Entäpä mies, joka maksoi junalippumme, eeppinen pitsan tilaaminen, suomalaispariskuntaan törmääminen, hulvaton liukumäkiseikkailu tai lattialla nukuttu yö. Pienistä asioista koostui kovin onnistunut irtiotto. Näitä lisää kiitos!

-MPI

Hienompi tyyli, upeampi välivuosi, enempi seuraajia Instagramissa, coolimpi feed, kauniimpi kotikaupunki ja muutenkin kaikin puolin parempi elämä. Tämä -mpi ihminen on kokoelma ihailemistamme asioista. Yksi piirre sieltä ja toinen tuolta. Jotain kovin täydellistä. Niin helposti sorrumme vertailemaan pyykkikasoja ja kolme päivää sitten kokattua kylmää pasta-annosta -mpin versioon. Lopputulemana oma elämä alkaa kovin helposti näyttää silmissämme tylsältä. Ei värikkäitä tulppaaneja tai aamukahvia ja silosääriä. Mitähän edes yritän. Masennus.

Helpottaako yhtään, kun sanon, että -mpi ihminen on vain mielen pinttymä. Se ei ole lähelläkään koko todellisuutta. Kenenkään. Ja vaikka ulkoapäin näyttäisikin kuin naistenlehden etukannesta, onko se sinulta pois? Vertailemalla pinnalliseen täydellisyyteen ei tehdä kenenkään päivästä kirkkaampaa. Lopeta siis. Ainut henkilö, johon vertailemalla voidaan saada positiivisia vaikutuksia aikaan, olet sinä itse. Unohda -mpit ja ole tänään hymyn verran parempi kuin se, kuka olit eilen.