Hulluna elämästä

Siinä me oltiin. Hulluina elämästä. Hulluina. Vapaina. Säännöt ei pidätellyt, koska ne luotiin me itse. Tanssittiin vesisateessa ja annettiin pisaroiden valua pitkin kasvoja. Me oltiin just siinä. Otit mua kädestä kiinni. Sanoit kauniisti. Mennäänkö? Mennään vaan. Ei pelätty tulevaa. Ei pelätty mitään. 

Nuori verso yksin on heikko. Helposti tulee tallotuksi. Maailman runtelemaksi. Mutta samalla tavalla kuinka monta kynää nipussa on useampi versiokin vaikeampi saada katki. Mahdoton. Eivät kaadu, kun varsia on monta toisiaan tukemassa. Ne ovat, me ollaan valmiit kasvamaan omiin suuntiin. Kuitenkin tietäen, että juuret on oikealla maaperällä. Yhdessä mun maailma on parempi paikka.

Pyörteissä

Hetkeen ei ole ollut mitään annettavaa. Ei paljoa yleisölle jaettavaa. Kai olen nyt vain kovin kiinni elämässä. Ja kiireinen. Mutta ennenkaikkea hyvällä tavalla elämän pyörteissä. Ne kieputtaa ajatuksia ja koko olemusta. Ravistelee hereille ja tuudittaa uudelleen utuiseen olitilaan, jossa unohtuu mikä on totta ja mikä ei. 

Kuitenkin pitkälti todellisuudessa vain käyn päivästä toiseen töissä. Loput ajasta haluan saada jotain aikaan. Elää edes tätä kesää todeksi. Tahdon tuntea olevani elossa. Toteuttaa suunnitelmia. Fiilistellä yksin sekä yhdessä. Haluan kerätä talteen muistoja. Ehkä sitten osaan taas istahtaa tähän ja punoa lankaa sydämestäni. Ehkä sitten minulla on jotain jaettavaa.

Kaikki todella järjestyi

1,5 viikkoa sitten

"Tiedän mitä teen", sanoi pikkusiskoni. Asiayhteys oli hyvinkin arkinen, mutta sanat iskivät tajuntaani. Ne hakivat samaistumisen mahdollisuuksia. Aivan turhaan. En niitä sanoja voisi toistaa. Ja jos sen tekisin, olisi esitys niin epäuskottava etten uskoisi itsekään.

En todella tiedä mitä teen. Mutta teen. Olen yhtäaikaa aivan hukassa ja silti jollain tapaa löydän itseni siirtymästä eteenpäin. Isoja päätöksiä koulupaikan vastaanottamisesta edessä olevaan muuttoon ja koko loppuelämään. Yksin osaa en.

Olenko siis eksyksissä? En tietenkään. Ehkä kuitenkin. En minä tiedä.

Kolme päivää sitten

Lyhyessä ajassa voi tapahtua paljon ratkaiseviakin käänteitä. Nyt tiedän vähän paremmin. Elämä osaa yllättää pientä kulkijaa. Tulen kuin tulenkin muuttamaan toiselle puolen Suomea opiskelujen perässä. Kysymysmerkkejä ilmassa. Eletään jännittäviä aikoja.

Tänään

Olen aivan ymmälläni. Sain etsintöjen jälkeen asunnon tulevasta kotikauungistani. Tämä alkaa olla todellista. En käsitä. Nyt tiedän, minne olen menossa. Mitä olen menossa tekemään. Aivan varmaksi en osaa sanoa miksi. Mutta se selviää matkan varrella.

Ystävä, asiat järjestyvät. Joskus nopeammalla aikaaululla kuten tämä tarina onnellisesti opettaa. Toisinaan se ottaa aikaa. Älä lannistu tai luovu toivosta. Kaikki tulee kääntymään hyväksi. Kaikki tulee järjestymään.

Valokuvaaja Minna Ikonen

Koko sydämellään

Ihailen sitä, kun ihminen tekee omaa juttuaan. On löytänyt jotain, josta innostuu. Yhdelle se on rakas uusi tai vanha harrastus. Taito ja sen oppiminen. Toiselle se on huolenpito ja perheen perustaminen. Kolmannelle elämäntavan vaaliminen. Uravalinta. Mitä ikinä se onkaan, hän tekee sitä koko sydämellään. Elää siinä. Merkitystä ei ole menestyksellä tai numeroilla pankkitilillä. Päättäväisyys loistaa silmistä ja palo puheesta. Tyyppi on tässä omimmillaan. Ja se on kovin inspiroivaa.

En ole itse koskaan ollut päämääristäni erityisen tietoinen. Vain olen tässä, elän ja pyrin aina tekemään parhaani. Tekemään parhaani ihan kaikessa, mutta ennenkaikkea löytämään niitä asioita, joita voin tehdä rakkaudella. 

Oman jutun äärellä tuntuu kuin osa itsestä olisi löytynyt. Osa, jonka ei alussa edes tiennyt olevan hukassa.