Huutoja junatunnelissa. Keho uupunut. Kolottaa. Istun rautatieaseman penkille ja yritän esittää puhelimeeni uppoutunutta. Vähän matkan päässä nukkuvalta mieheltä on kassistaan levinnyt kahvimaidot pitkin lattiaa. Poliisit raahaavat ulos nuorukaisen, joka palaa pian takaisin paikalleen nuokkumaan. Kolmas sankari yrittää mitata insuliinia suoneensa. Ja vielä yksi, se tulee juttelemaan. Leukaperissä enemmän koloja kuin hampaita. Maailma on niin rikki. Mä en kuulu tänne.
Ja kuinka hyvältä tuntuukaan, kun lauantaiaamun ensimmäinen kahvila avaa ovensa ja päästää matkalaisen sisään. Vaikka punaiset nahkatuolit ovat kuluneet, ikkunankarmeista maali rapissut ja seiniä koristaa epäonnistunut tapettivalinta, ei siinä olisi voinut olla parempi. Tuore aamupala ja hetki aamu hiljainen. Sukkapuikkojen kilinää.
Upeita kuvia jälleen. Sulla on kyllä hyvä kuvasilmä ja kiva tyyli kirjoittaa!!
VastaaPoistaTuossapa linkki mun blogiin jos kiinnostaa kurkata:)
http://sadettajapaistetta.omablogi.fi
Voi kiitokset sulle! <3 Tottakai! Käympä tsekkaamassa sun blogin.
Poista