Kukaan ei pidä tunteesta olla ulkopuolella. Kuinka voikaan samaan aikaan edes tuntua niin yksinäiseltä, joukkoon kuulumattomalta, vaikka ympärillä on tusina hyväntuulisia ihmisiä. Välillä jopa osoittavat kiinnostustaan juuri minua kohtaan. Ottavat huomioon. Silti olen niin yksin.
Kuitenkin sellaisina hetkinä, joina tyhjyys kalvaa, on mahdollisuus tarkkailla. Tutkia ympärillä olevan elämän eri tasoja. Pellavapäitä rivissä sohvalla, äitiä vastasyntyneensä kanssa, poikamiehiä tuoppeineen, nuorta paria hipaisuineen ja kuiskauksineen, lapsiperheen vanhempia jakamassa vuosien taivaltaan; samanlaiset rypyt silmäkulmissa, hymyjuovat poskilla. Ystäviä ja muistoja. Uusia ja vanhoja.
Sellaisina hetkinä voi olla omassa rauhassaan ja vain katsella jotain arvokasta, kaunista. Ei tilanteen ulkopuolella oleminen tällä kertaa niin paha ollutkaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti